Herralan kanssa synkkasi heti

Meille on aina kutsuttu ystäviä syömään, ja Tomi tykkää laittaa ruokaa, kertoo Katja Lintunen Kouvolan Vatajanpuistossa. Istumme Niittytähti-talon keittiötasolla, ruokapöydän ääressä, josta on avara näkymä tyylikkään kotoisaan olohuoneeseen ja tulohalliin sekä suora käynti kauniiseen saunaosastoon. Siinä on kaikki tärkeä - ja tyytyväinen perhe: Tomi, Katja ja Leea-Maria Lintunen.
 
Lämpimän ruskea/vaalea/metalli-sävyisen keittiö on kodin sydän. Sen Tomi-kokki on varustanut unelmiensa mukaan: on myös maakaasulla toimiva liesi  keraamisten sähkötasojen lisäksi. Muutoin hiukan roosasävyisessä talossa on noudatettu Katja-äidin mielikuvaa.
 
- Rakentaminen oli hyvä, ongelmaton homma, haaste arkeen, yhteinen juttu, jonka eteen tehtiin töitä, Lintuset kertovat.
 
Kun itse rakennustekninen toiminta on hyvin suunniteltu, kuten Herrala Taloilla on, niin ainoa murheenkryyni voi olla rahoitus.
 
- Meillä se meni nappiin, sillä osuuspankissa tiedettiin, minkä verran rahaa menee, ja luottoraja-arvio oli oikea. Yleissääntöhän kuulema on, että talopaketin hinta kerrotaan kolmella. Meillä meni muutama kymppitonni yli, koska rapattu tiilivuoraus maksoi puuverhousta enemmän, ja lisäksi halusimme huippukodinkoneet, he kertovat.
 
Lintusilla oli aiemmin rivitaloasunto, joka myytiin ennen rakentamista, ja asuttiin väliaikaisesti vuokralla kolmiossa.
 

Avaruutta haettiin

 
Lintuset hakivat järkevää kotia, joka ei olisi kuitenkaan tavallinen. Kodin avaruus ja tasapainoisuus olivat tavoitteita.
 
- Niittytähti oli hyvin ajateltu pohja. Jatkoimme taloa kolmen neliön verran, että kodinhoitohuoneeseen saatiin kuivaustila. Leea-Marian makuuhuoneen ja työhuoneen väliseinää siirrettiin hiukan. Kattoa jyrkennettiin sen verran, että saatiin pyöreät ikkunat ja avaruutta lisää. Sisustuksessa vaaleat sävyt ja isot vaaleat lattialaatat lisäävät avaruuden vaikutelmaa. Niiden trendikkäänä mutta myös aikaa kestävänä vastakohtana kokonaisuuteen luovat ryhtiä ja lämpöä tummat, ruskea ja harmaa kivi.
 
Uuniseppien kaakeliverhottu takka nousee kaiken keskellä, ja sitä käytetään talvella lämmittämiseen sekä tunnelman luomiseen.
 
- Ennen rakennettiin takkahuone jonnekin sivuun, ja pienestä huoneesta loppui happi. Onneksi nykyinen tyyli on toinen. Me ajattelemme, että koko talo on asumista ja vieraiden kanssa seurustelua varten, Lintuset kertovat.
 

Lintusten Niittytähti nousi näin 2004-2007

  • Suurelementti-puurunkotalo Niittytähti aluskateasennuksena tilattiin lokakuussa 2004.
  • Perustukset harkkomuurattiin itse keväällä 2005, apuna kirvesmies.
  • Talopaketin pystytys viikossa ennen juhannusta 2005.
  • Putkitöihin Tomi osallistui paljon, koska hänellä on alunperin putkimiehen koulutus.
  • Sähkömiesten löytäminen oli vaikeinta.
  • Kattotiilien asennus juhannuksen jälkeen talkoin.
  • Lattiavalu.
  • Ulkoseinäverhouksen tiilimuuraus elokuun alussa, telineentekijänä ja  hanslankarina laihtui kesälomaileva Tomi.
  • Rappari urakoi punatiiliverhouksen, jota jouduttin vähän peittämään, vaikka ilma suosi kuivumista.
  • Maakaasulla toimiva vesikiertoinen lattialämmitys päälle syksyllä 2005.
  • Sisäkattojen ruiskurappaus.
  • Tasoitemies hoiti sisäpinnat, Katja maalasi talven mittaan kaikki seinät.
  • Ammattimiehet asensivat laatoitukset ja takan sekä kalusteet.
  • Perhe muutti uuteen kotiin keväällä 2006.
  • Pihatöitä riittää kesäksi 2007.
  • Kokonaishinta noin 200 000 euroa, jossa rapatun tiiliverhouksen osuus noin 20 000 euroa.
  • Kouvolan kaupungin vuokratontti Vatajanpuistossa maksaa vain 370 euroa vuodessa.

TOP 5 kuva

 

Edustaja

 

Herrala-edustaja tietää enemmän Lisätietoja? Kysyttävää? Herrala-edustaja on palveluksessasi, katso tästä yhteystiedot tai valitse heti oma paikkakuntasi: