Herrala Talojen ensimmäinen passiivitalo nousee Hyvinkäälle
Matalaenergia- ja passiivirakentaminen ovat tätä päivää. Herrala Taloilla matalaenergiataloja on rakennettu jo jonkin aikaa ja parhaillaan rakennetaan ensimmäistä passiivitaloa, jonka runko pystytettiin joulukuun paukkupakkasissa Hyvinkäälle. Rakennettava passiivitalo tehdään yhteystyössä Isover-lämpöeristeiden kanssa. Mike Holopaisen ja Maija Koivunevan tulevan kodin rakennustyöt ovat edenneet sisustusvaiheeseen.
yhteistyössä
Mikä on passiivitalo?
Passiivitalo on erittäin vähän energiaa kuluttava rakennus. Passiivitalon kriteerien täyttäminen edellyttää suunnitteluyhteistyötä ja rakennustöiden laadukasta toteutusta. Arkkitehtisuunnittelu vaikuttaa ratkaisevasti rakennuksen energiantarpeeseen.
Rakennuksesta ei kuitenkaan tule automaattisesti passiivitaloa vain suunnittelemalla sen rakenteet ns. passiivitalon määritteiden mukaisiksi. Talon energiankulutus, lämmitys- ja jäähdytystarve on määritettävä tapauskohtaisesti, ja suunnittelun on oltava kokonaisvaltaisesti energiatehokkuutta tukevaa jo luonnosvaiheesta lähtien. Loppujen lopuksi taloa voidaan kutsua passiivitaloksi vasta vaipan tiiveysmittausten ja energiakulutuksen seurannan jälkeen.
Reilusti enemmän lämmöneristettä
Passiivitalon ja ns. normitalotoimitukseen erot tulevat selvemmin esiin lämmöneristeiden määrässä ja laadussa sekä ikkunoissa.
Holopaisten talon ikkunat ovat Pihla-ikkunoiden Hybridi-ikkunoita, joissa ulkopuitemateriaalin eli komposiitin lämmöneristävyys on peräti 400-kertainen verrattuna ulkopuitteissa tyypillisesti käytettävään alumiiniin. Talon ovet ovat Herrala Talojen vuoden 2010 vakiotoimituksen mukaisia Kaskipuun Thermo-ovia. Lasiaukollisen Thermo-oven U-arvo on 0,75 W/m2K ja umpinaisen jopa 0,6 W/m2K.
Puurungon lämmöneristyksen lisäksi rungossa on 80mm lämmöneristettä. Näin rungon ristepaksuudeksi tulee yhteensä 355mm. Yläpohjan lämmöneristepaksuus on 525mm. Se koostuu levyvillaeristeiden lisäksi 50mm paksuisesta tuulensuojaeristelevystä ja 25mm paksuisesta alumiinipintaisesta Isover REK-villalevystä.
Markkinoiden parhaat eristeet
Holopaisten talossa on kiinnitetty erityistä huomiota ilmanvaihtokoneen tehokkuuteen ja vaipan ilmatiiviyteen. Myös eristeiden laatuun on kiinnitetty runsaasti huomiota ja ne ovatkin ominaisuuksiltaan markkinoiden laadukkaimpia mineraalivillaeristeitä. Passiivitaloprojektin onnistumisen kannalta oleellisinta on talon ulkovaipan hyvä lämmöneristyskyky. Talon runkoeriste on ISOVER KL 33 mineraalivillaa, jonka lämmönjohtavuus (λd) on 0,033 W/mK. Se on noin 10 prosenttia ns. normaalivillaa parempi. ISOVER RKL-A-tuulensuojaeristelevyn lämmönjohtavuus on vielä tätäkin parempi lämmönjohtavuuden (λd) ollessa 0,031 W/mK. Ulkoseinärungon jäykistyksestä vastaa tuulensuojaeristeiden ja runkorakenteen välissä oleva 9 mm:n paksuinen Gyproc tuulensuojakipsilevytys.
Ulkoapäin perinteinen talo
Holopaisten talo on Herrala Talojen mallistosta löytyvä puolitoistakerroksinen ja pre cut -rakenteinen ”Kaukovaara”, jota muutettiin niin, että yläkerran makuuhuoneiden lukumäärä saatiin kasvatettua kolmesta neljään. Taloa myös levennettiin metri, jotta tekninen tila ja vaatehuone saatiin mahtumaan. Alakertaan sijoittuvat oleskelutilat: keittiö ja ruokailutila, olohuone, saunatilat sekä yksi makuuhuone. Lisäksi pihaan tulee kylmä varasto ja autokatos.
Talossa on 190 huoneistoneliötä ja yhteensä 472 kuutiota lämmitettävää tilaa.
Talo Holopainen
Rakennuttaja: Mike Holopainen ja Maija Koivuneva.Talotoimittaja: Koskisen Oy, Herrala TalotMalli: Kaukovaara, muokattuSuunnittelija: Koskisen Oy / Tytti MäntyojaRakentaja: Mäntsälän Laatutalot OyTontin koko: 990 m²Huoneistoala: 190 m²Kerrosala: 223 m² + kylmä varasto/autokatos 22 m²Runko: puu, pre cut
Lämmitys: Suora sähkö, lattialämmitys kosteissa tiloissa ja tuulikaapissa, muissa huoneissa patterit huonekohtaisella säätömahdollisuudella + varaava takka
Ilmanvaihto: Koneellinen, lämmöntalteenotto, maaviilennysputkisto
Fakta
Passiivitalon rakenteiden perusvaatimuksia ovat:
Ulkovaipan hyvä lämmöneristyskyky:
-
Ulkoseinät U < 0,13 W/m²K
-
Yläpohja U < 0,08 W/m²K
-
Alapohja: maanvarainen U < 0,12 W/m²K
Lisäksi:
-
Ikkunat U < 0,8 W/m²K
-
Ulko-ovet U < 0,70 W/m²K
-
Ilmanpitävyys: ilmanvuotoluku n50 < 0,6 1/h
-
Ilmanvaihdon lämmöntalteenoton vuosihyötysuhde > 70 %
Suomessa passiivitalon lämmityksen nettoenergiankulutus tulee olla 20-30 kWh/brm2 talon maantieteellisestä sijainnista riippuen. Samoin primäärienergiantarpeelle on esitetty kulutusrajoja 120-140 kWh/brm2 maantieteellisestä sijainnista riippuen, Pohjois-Suomessa sallitaan luonnollisesti suuremmat kulutusarvot kuin Etelä-Suomessa.






