Laita kotiasiat kuntoon, valitse talotoimittajaksi Herrala
Talotoimittajan valinta tarkoittaa päätöstä, joka vaikuttaa jokapäiväiseen elämään vuosia eteenpäin. Ja jos joskus päädytte myymään talonne, oikea valinta voi osoittautua myös erittäin tuottoisaksi investoinniksi. Siksi ei olekaan lainkaan yhdentekevää, minkä päätöksen talotoimittajan kohdalla tekee.
Herrala Taloille on myönnetty sekä VTT:n että DNV:n sertifikaatit, jotka velvoittavat ylläpitämään myönnetyn arvon mukaista laatua. Vierumäellä sijaitseva Koskisen Oy Taloteollisuus valmistaa korkealaatuisia, pitkälle jalostettuja pientalojen rakenneosia uudenaikaisilla tuotantolinjoillaan. Näissä valvotuissa oloissa syntyvät ne tuotesertifikaatin saaneet taloelementit, joista suomalaisten suosimat Herrala Talot tehdään.
Herrala Talot osaa puurakentamisen
Koskisen konsernin miltei satavuotias puurakentamisen kokemus heijastuu Herrala Talojen vankkoihin rakenteisiin, jotka kestävät aikaa ja elämistä. Esimerkiksi kantaville rakenteille myönnetään 10 vuoden rakennetakuu.
Toinen konkreettinen osoitus Herrala-laadusta on ulkolaudoituksessa käytettävä minimiä paksumpi eli 28-millinen ulkoverhouslauta. Se sahataan oikeaoppisesti sydänpuusta, jotta se kestää vääntyilemättä ja lahoamatta vaativia suomalaisia olosuhteita.
Laatua on myös hyvä palvelu ja rakentamisen riskittömyys
Laatu tarkoittaa kestävien tuotteiden lisäksi myös asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Hyvä palvelu on asiakkaan toiveiden kunnioittamista sekä sovitusta kiinni pitämistä. Toimitusvarmuus ja aikataulun noudattaminen ovat ensiarvoisen tärkeitä taloprojektin sujuvan etenemisen kannalta. Herrala Talojen tehokas tuotannonohjausjärjestelmä ja osaavat ammattilaiset takaavat, että talosi asennusaikataulu on sovitun mukainen.
Rakentamisen riskittömyys on asia, jota jokaisen talonrakentajan kannattaisi pohtia. Lähes tuhat ihmistä työllistävän, mittavat resurssit omaavan Koskisen konsernin taustatuki merkitsee sinulle sitä, että Herrala Talojen kanssa pitkään ja paljon rahaa sitovaan projektiin voi lähteä turvallisin mielin. Herrala Talot on toimittanut suomalaisiin maisemiin tuhansia taloja ja tulee tekemään näin myös tulevaisuudessa.




